Kuljetussuoritetta hankkimassa

 

Tuli aika hankkia käytetyn auton tilalle uusi, joten löysin itseni perimmäisten kysymysten ääreltä kuskina, äitinä ja vihreänä.

            Autoilu on kammottavan kallista. Autolainan myötä on tuloista sidottu kymmeniä prosentteja jatkuvasti arvoaan menettävän esineen maksamiseen. Turun Halisissa autoton vauvaperhe pärjäsi kahdella kausilipulla, reilusti alle satasella kuussa. Neljän Piikkiö-vuoden perusteella autoilun autuus maksaa kolmesataa kuussa, ynnä lainanlyhennykset. Sietämättömän suuri osuus rahoistani kuluu paikasta toiseen siirtymiseen. Ja meillä on sentään vain yksi auto ja vakituiset työt, monessa taloudessa on toisin.

            Yksityisautoilu on myös ekologisesti kestämätöntä. Olen maapallon eliittisakkia, jota varten rahdataan öljyä halki planeetan. Jokainen intialainen olisi oikeutettu samaan, mutta ekosysteemi ei kestä edes nykymenoa. Paikallisesti ongelmia on koitettu ratkaista niin, että valtio rahastaa autoilulla. Tuloilla hoidetaan liikenteen aiheuttamia haittoja, kuten pienhiukkaspäästöjen ja autoilevien kansalaisten vyötärövararenkaiden aiheuttamia sairauksia. Ongelmien ennaltaehkäisyn luulisi silti olevan kaikille halvempaa.

            Ainoa omantunnonpitävä perustelu uuden auton ostoon on turvallisuus. Valitettavasti moni ulosmittaa turbot, ABSit ja EPSit liikenteessä yhä pienempinä turvaväleinä. Näiltä ääliöiltä minun pitää suojata lapseni taas uusilla turvajärjestelmillä ja kierre on valmis. Ihmettelen myös perheautoni 183 km:n huippunopeutta. Liikenneministeri totesi taannoin, että nopeudenrajoittimet henkilöautoihin ovat poliittisesti mahdottomia, mutta minusta ylinopeat käyttöautot ovat kuin lupa myydä haulikkoon laittomia patruunoita. Tässä näitä, mutta älä sitten kokeile.

            Auto ei olisi edes välttämätön, jos suostuisi lasten venyviin hoitopäiviin ja kahden tunnin työmatkoihin. Tai asumaan Turun keskustassa, josta piikkiöläisen omakotitalon hinnalla saisi ehkä kerrostalokolmion. Rakastan takapihani metsää ja kasvimaata, mutta tällä hetkellä luonnonläheisyys maksetaan hiilidioksidipäästöillä. Hetkellisesti autoton elämä on kuitenkin täysin mahdollista piikkiöläisellekin. Tätä kirjoittaessa uuden auton tulo viivästyi ja vanha myytiin, takana on viisi autotonta päivää. Onneksi on kimppakyyti, bussit ja polkypyörä lastenkuljetuskärryineen. Ja kas vain, lapset on saatu hoitoon, töihin päästy, kaupassa käyty ja lihaksissa hyvä olo pakkokuntoilun jälkeen.

            Autoton maailma huomenna? Mahdotonta. Mutta jospa voisin laittaa 300 euroa kuukaudessa muihin kuljetussuoritteisiin ja elää ilman henkilökohtaista polttomoottoria. Ei vaadita kuin paikallisraideliikennettä, kevyen liikenteen väylät ja tiheät juna-asemille vievät bussilinjat. Tai vähintään toivon, että seuraava autoni kulkisi Salon sokeritehtaassa suomalaisista juurikkaista tehdyllä viinalla. Sellaista maailmaa on syytä alkaa suunnitella jo tänään. Turku-Salon ketjukaupungissa siihen on erinomaiset mahdollisuudet.

---

---