Puhtaasti tuotettua ruokaa?
Taina Tukia otsikoi pääkirjoituksensa 17.8.
ilman kysymysmerkkiä toivoen suomalaisen maatalouden pysyvän elinvoimaisena ja
elintarvikkeiden puhtaana geenimuuntelusta. Kirjoitus oli oiva esimerkki siitä,
mitä nykyisellään ajatellaan elintarviketuotannossa puhtautena.
Viljelykasvien perinteisen "geenimuuntelun"
suhteen me piikkiöläiset olemme eturintamassa paikallisen tutkimuskeskuksen mm.
kääpiöityä omenapuun. Laboratoriossa jalostetusta tavallista satoisammasta
soijasta ei karjanlihan kautta siirry ihmiseen mitään sen enempää kuin
omenoista puun omaa kääpiögeeniä. Kansainvälisen suurmaatalouden
geenimuunteluhankkeisiin toki kytkeytyy monenlaisia ei-toivottuja ilmiöitä
siinä kuin kaikkiin epäreilun kaupan elintarvikkeisiin. Länsimaalaisen
loppukuluttajan halpa hinta maksetaan köyhyytenä tai ympäristöongelmina. Itse biokemistinä
syöttäisin lapsilleni kuitenkin mieluummin kasvitauteja vastaan
vastustuskykyiseksi jalostettuja kasveja kuin perinteisiä useaan kertaan
torjunta-aineilla käsiteltyjä. Jälkimmäiset silti mielletään edellisiä
puhtaammiksi.
Kunnallislehti kaipasi puhdasta kotimaista
ruokaa. Saman lehden kannessa viljelijä murehti kohoavan energiaverotuksen
aiheuttamaa menolisäystä, kun polttoöljyä palaa ja sähköä kuluu. Myös konekanta
on yhä järeämpää. Lopuksi otsikoitiin, että "Maa ja viljely pysyvät".
Nykymenolla suurimman jokasyksyisen sadon tuottaa kuitenkin Saaristomeri. Oman
merialueemme fosforikuormasta 81 % ja typpikuormasta 70 % tulee maataloudesta, Paimionjoki
on yksi viidestä alueen ravinneviemäristä (Suomen Kuvalehti 27.7.07). Teollisuus
joutuu putsaamaan jätevetensä omalla kustannuksellaan ja haja-asutusalueiden
jätevesivaatimusten myötä jokainen mökki ja syrjäseudun tölli on pakotettu
investoimaan tuhansia euroja vesivessansa päästöjen käsittelyyn. Maataloudessa
toimet ovat vapaaehtoisia ja tuettuja, tulokset surkeita. Puolen maailman halki
rahdattua polttoöljyä siis sisään ja ulos niin paljon päästöjä, että
suomalainen maatalous on eräs maailman kuormittavimmista. Missä on se puhtaasti
tuotettu ruoka?
Halpaa
GM-soijaa kaipaavaa lihantuottajaa ei
näin ollen oikeastaan voi moralisoida. Hän ei tee
kummoisempaa valintaa kuin kuka
tahansa viljelijä puristaessaan kustannuksia mahdollisimman alas.
Törmäämme
asian kääntöpuoleen mökkirannassa.
Yksittäistä viljelijää ei kuitenkaan voi
syyttää
niin kauan kuin me kuluttajat juoksemme halvimman elintarvikkeen
perässä. Tolkuton
säädösviidakko ja lyhytjänteinen tukipolitiikka
eivät helpota kestävän
kehityksen mukaisen maatalouden suunnittelua ja toteuttamista.
Toivottavasti maa ja viljely pysyvät, mutta
niin tulisi säilyä myös meren. Ympäristökysymyksien ratkaisemisesta tulee
suomalaisen maatalouden selviytymisehto. Polttoöljyyn ja ravinnekuormiin
perustuva viljely käy koko ajan kalliimmaksi ja sen tukeminen yhä
kestämättömämmäksi. Koko paletti tulee suunnitella uusiksi. Mitä vaaditaan,
mitä tuetaan ja mitä verotetaan. Tavoitteena tulee olla aidosti mahdollisimman
puhtaasti tuotettu ruoka. Se toki maksaa, kuluttajallekin, mutta nykyiseenkään
menoon ei ole varaa. Saaristomeren tuhoutuessa maksamme moninkertaisesti kaupan
kassalla säästetyt sentit.
Muutoksia odotellessa kuluttajan kannattaa suosia luomua sekä
vähän jalostettuja ja paikallisia elintarvikkeita.
Saaristomerta se ei pelasta, mutta vähentääpä
sentään kuljetusten aiheuttamia päästöjä.
Ja on se paikallinen kurkku omien kokemusteni mukaan myös paljon
lentokurkkua paremman makuinen.
