Piikkiöläisestä viemäristä Montrealin ilmastoneuvotteluihin
(Kunnallislehti joulukuu 2005)
Piikkiön valtuusto päätti 12.12. kokouksessaan vesimaksujen kahdenkymmenen prosentin korotuksesta. Tällainen kuntalaisen kukkarolle tuleva päätös ei ole koskaan miellyttävä, mutta tässä tilanteessa mielestäni ainoa mahdollisuus.
Piikkiöllä on oma jätevedenpuhdistamo, joka tekee jatkuvasti tappiota. Samassa kokouksessa myönnettiin lisävaroja puhdistamon toiminnan takaamiseksi. Vesimaksut eivät mene suoraan laitokselle vaan kunnan kassaan, mutta ilman korotusta maksaisivat jätevesien puhdistamisesta veroeuroissaan kaikki, myös viemäriverkon ulkopuolella asuvat. Käytännössä vettä säästävä kuntalainen tukisi tuhlailevampaa naapuriansa. Ei kuulosta reilulta sekään.
Henkilökohtaiseen kustannusnousuun ei kuitenkaan tarvitse alistua. Parhaat konstit ovat ilmaisia eikä elämän mukavuudesta tarvitse tinkiä kirjaimellisesti tippaakaan. Pestessä vain täysiä koneellisia astioita ja pyykkejä tai käyttämällä säästö- ja vajaatäyttöohjelmia säästää myös sähköä. Astianpesukoneeseen laitettaessa astioita ei tarvitse esihuuhdella hanan alla, riittää kun kaapii tähteet kompostiin ja tyhjentää koneen siivilän säännöllisesti. Lämpimän veden säästäminen säästää myös energiakuluja, veden lämmitykseen kuluu kolmannes talouden lämmitysenergiasta. Suihku siis kiinni saippuoimisen ajaksi ja mieluummin saunaan kuin lämmittelemään kuumaan suihkuun. Kesän tullen hyötyliikuntaa saa kantamalla ilmaista sadevettä keräystynnyristä kasvimaalle.
Jo pelkästään hanojen tiivisteiden uusiminen ja vuotojen estäminen voi näkyä dramaattisesti vesilaskussa. Tiputtavasta hanasta virtaa viemäriin kymmeniä euroja vuodessa ja lirittävästä wc-pöntöstä moninkertainen summa. Uutta hankkiessa kannattaa harkita yhdenkäden hanoja, vettä säästäviä suihkupäitä ja vesipihejä WC-kalusteita.
Uskon tämän olevan vasta alkusoittoa niistä ympäristökustannuksista, joita tulevaisuudessa on maksettava. Kun muutaman vuoden kuluttua jätevetemme käsitellään Kakolassa, hinta tuskin laskee. Jätemaksuja taas kiristävät Turun polttolaitosremonti, Topinojan kaatopaikan pohjakunnostus ja lisääntyvät lajitteluvaatimukset.
Mutta ongelmien hoitamatta jättäminen se vasta maksaakin. Lasteni sukupolvi tulee todennäköisesti korkojen kera maksamaan myös niistä vanhoista "hyvistä" huolettomista ajoista. Saastuneiden maiden puhdistus ja vanhojen kaatopaikkojen sulkeminen ovat pikkurahoja verrattuna Itämeren tervehdyttämisen kaltaisiin jättiläismäisiin hankkeisiin. Tai siihen murrokseen, joka seuraa, kun vuosimiljoonien aikana muodostunut öljy tulee käytetyksi reilussa sadassa vuodessa.
Mitäkö tekemistä piikkiöläisillä jätevesillä sitten on Montrealissa taannoin käytyjen ilmastoneuvottelujen kanssa? Ajatus siitä, että yhteisistä rahoista ei tule tukea ympäristön resurssien kuluttamista. Kansakuntana vaadimme, että Yhdysvaltojen on suurimpana hiilidioksidipäästäjänä kannettava vastuunsa ilmaston lämpenemisestä. Samasta syystä minä kannatan sellaisia jätevesimaksuja, jotka vastaavat puhdistamisesta koituvia kustannuksia. Aiheuttaja maksaa, tai löytää tapoja vähentää kuormitustaan.