PIENI ELÄMÄNTARINA

---

Synnyin 1975 Ikaalisissa ja olen saanut viettää sukupolvelleni jo harvinaisen aidon maalaislapsuuden kolmen sukupolven taloudessa vanhalla sukutilalla. Metsät, pellot ja ensin lihakarja ja myöhemmin suomenlampaat kasvattivat välittömään ja realistiseen suhtautumiseen luontoon. Lapsena isoäitini hoiti minut ja pikkusiskot isän ollessa ulkotöissä ja äidin vetämässä kansalaisopiston käsityöpiirejä. Myöhemmin huoltosuhde kääntyi luontevasti toisinpäin. Ennen kuin omaishoitajista oli kuultukaan, asui mummu kotona 94-vuotiaaksi ja hänen vanhapoikaveljensä peräti 101 vuoden ikään. Sukutarinoiden ja rakkaiden vanhusten jakaman elämänkokemuksen arvon olen tajunnut täydesti vasta aikuisena.

Kulttuuri, kieli ja sivistys on ollut suvulle aina sydämen asia, mummun siskoista kaikki olivat äidinkielenopettajia. Siitä perua suunnaton rakkaus suomen kieleen, patologinen lukutoukan luonne ja runonlausujan taidot. Harrastus ei ole jäänyt myöhemminkään, pieniä esiintymisiä on silloin tällöin ja kirjoittamiani novelleja on eksynyt myös pöytälaatikon ulkopuolelle, julkaistuiksi ja eri kisoissa palkituiksi asti. Muita harrastuksia löytyy uusia vähän väliä ja joskus jopa luovun joistain vanhoista. Tällä hetkellä pinnalla ovat omakotitalon omistamisen ja politiikan lisäksi tieteiskulttuuri ja aina ehtiessä jalkapallo.  

Kun parinkymmenen oppilaan kyläkoulu, yläaste ja lukio oli käytynä, suuntautuivat lukuhalut kuitenkin luonnontieteisiin. Turku houkutteli opiskelupaikkakuntana toki myös siitä syystä, että jo viisitoistakesäisenä tavattu tuleva aviomieheni asui siellä. Korkeakoulutuspakettiini kuuluvat biokemia, kemia, fysiikka, biologia ja viestintä, ja viiden vuoden jälkeen valmistuin kiireen vilkkaa, kun ensimmäinen tosimielessä lähetetty työpaikkahakemus silloisen Leiraksen ympäristönsuojelutehtäviin yllättäen tärppäsikin. 23-vuotiaana iskivät parin kuukauden sisällä valmistuminen, naimisiinmeno ja oikeiden palkkatöiden alku kaikki kerralla. Tämän jälkeen ei tullut työpaikkaa vaihdettua, koska haasteita ja intoa riitti, viimeisimpänä tilaisuus työskennellä maailmanlaajuisen Schering-konsernin pääkonttorissa. Berliinissä kului alkuvuosi 2004 siis kansainvälisissä ympäristönsuojeluhommissa, äärettömän mielenkiintoista.

Vuonna 2006 tuli mahdollisuus uramuutokseen, vaihdoin ultrapuhtaasta lääketeollisuudesta pikkuiseen ympäristöteknologiayritykseen, joka koettaa poistaa viemäreiden hajuongelmat. Tämä oli johdonmukainen jatko ympäristönsuojelutehtävissä lähteä katsomaan ruohonjuuritasolta (ja sen alapuolelta) liiketoimintaa. Työsuhteen valitettavasti päätyttyä tuotannollisista ja taloudellisista syistä vuoden 2008 lopulla jouduin tutustumaan myös omilla ikätovereilleni tyypilliseen pätkäelämään, ensimmäinen pätkä on osa-aikaisena etätyöläisenä Helsinkiin sijoittuneelle ympäristäkonsulttitoimistolle. Näen itseni myös tulevaisuudessa  ympäristöstä ja terveydestä huolehtimassa, mutta ammatinkuva ja tehtävänimike voi olla mitä tahansa. 

Piikkiön kunnanvaltuustoon päädyin omaksikin yllätyksekseni vaaleissa 2004, oltuani piiikkiöläinen vasta alle kolme vuotta. Vihreissä ympyröissä olin pyörinyt jo perhetuttu Ville Niinistön ensimmäisestä eduskuntavaalikampanjasta 2003 lähtien. Vihreät on minulle ollut aina ainoa realistinen vaihtoehto eikä puolueeseen liittyminen ollut valtuutetuksi päästyäni mikään suuri juttu. 

Vuonna 2006 aloin kunnallispolitiikan lisäksi määrätietoisesti rakentaa mahdollisuuksia osallistua valtakunnanpolitiikkaan. Lapsesta saakka olen ollut sitä sorttia, jolle on sanottu, että "sitten kun olet kansanedustaja", joten jokin leima sitä on otsassa ollut pienestä pitäen. Ensimmäisissä vaaleissa 2007 tie ei vielä auennut, mutta ääniä tuli kuitenkin budjettiin nähden hyvin ja ilahduttavasti ympäri maakuntaa. Myös aivan vieraita ihmisiä ilmaantui tukijoukkoihin mielipiteideni tai agendani innoittamana. Yleisten vihreiden teemojen lisäksi pidin ertyisesti esillä vapaaseen tietoyhteiskuntaan ja seksuaaliseen tasa-arvoon liittyviä teemoja. Tärkein juttu tuloksessa oli tietysti saada Ville eduskuntaan toisena vihreänä varsinaissuomalaisena, se oli aivan upea juttu, jonka eteen oli tehty töitä pitkään. 

Minä taas päätin osallistua innokkaammin puolueen toimintaan ja vuoden 2007 lopulla minut valittiin vihreiden Varsinais-Suomen piirin puheenjohtajaksi. Puolueen kansanedustajat ja johto ovat tulleet tutuiksi ja vihreissä kyllä viihtyy.

Kuntaliitos muutti kuvioita ja kunnallisvaaleissa 2008 etsin luottamusta kahden kunnan alueelta. Lopputulos ylätti itseni todella positiivisesti ja hyvän tuloksen jälkeen olen aivan innoissani voidessani vaikuttaa nyt myös kaupunginhallituksessa. Varsinais-Suomen maakuntaliiton hallitus ja muut uudet luottamustoimet laajentavat toivottavasti poliittista osaamistani edelleen.

Shetlanninlammaskoira Netta, ensimmäinen yhteinen huollettavamme, on jo yksitoistavuotias mutta pitää meidät koiraperheenä. Vuoden 2001 alussa syntyi perheeseemme Aleksi aurinkolapsi, joka kasvattaa vanhempiaan joka päivä. Ei vanhemmuus ole tietenkään pelkkää juhlaa (se on myös ruusuilla tanssimista), mutta tämän Suuren Seikkailun rinnalla jäävät Robinsonit toiseksi. Marraskuussa 2004 syntyi kunnallisvaalivauvamme Ronja ja tosi-TV:n toinen kausi alkoi.  Kolmas ja näillä ajatuksilla viimeinen (joskin koskaan ei pidä sanoa ei koskaan) pikkubarbaariliittyi kotonamme melskaavaan ihastuttavaan laumaan  marraskuussa 2007 ja sai nimekseen Ilmari. Nyt ensimmäinen "vauva" on jo koululainen eikä kolmen lapsen perheessä koskaan ole minkäänlaisia vapaa-ajan ongelmia. 

Toistaiseksi kasvatusperiaattemme ovat perin juurin yksinkertaiset: mahdollisimman paljon sylissä, mahdollisimman paljon mukana ja mahdollisimman paljon kirjoja. Sukulaiset, opiskelukaverit ja muut rakkaat ihmiset pitävät turvaverkkoa sopivan kireällä ja tukevat omaa jaksamista. Mieheni on tasaveroinen kumppani tässäkin, hän on viettänyt jokaisen lapsen kanssa kotona puoli vuotta hoitovapaalla. Toistaiseksi pienet lapset ovat tuoneet tullessaan vain pieniä suruja ja valtavan ja käsittämättömän määrän onnea ja tarkoitusta elämään.

Mitä ne puhuvat kyläilykulttuurin kuolemisesta? Insinöörimieheni uhkaa asentaa taloomme pyöröoven, niin suuri määrä ihmisiä ravaa siitä jatkuvasti. Minkäs sille mahtaa, että kivoja ja mielenkiintoisia ihmisiä tuppaa kertymään elämään. Vanhat opiskelukaverit perheineen, sukulaiset, harrastusten kautta tai muuten mitä omituisimmilla tavoilla löytyneet uudet ystävät pitävät sydämemme ja kalenterimme täynnä. Ensin kesät kuluivat häitä ja polttareita puuhatessa, nyt kuullaan vauvauutisia. Eräs syy vihreään poliittisuuteeni kumpuaakin tästä ystäväporukastamme, siinä ovat edustettuina kaikki iät, elämäntyylit marginaaleista perinteisiin, sinkut ja lapselliset, eri kansallisuudet, eri sukupuolet, erilaisissa parisuhteissa elävät, uskovat, ateistit ja agnostikot. Mahdotonta olisi siis hyväksyä muuta yhteiskuntamallia kuin moniarvoisen ja suvaitsevaisen, niin moneksi meitä on.

---

---