PIENI ELÄMÄNTARINA

---

Synnyin 1975 Ikaalisissa ja olen saanut viettää sukupolvelleni jo harvinaisen aidon maalaislapsuuden kolmen sukupolven taloudessa vanhalla sukutilalla. Metsät, pellot ja ensin lihakarja ja myöhemmin suomenlampaat kasvattivat välittömään ja realistiseen suhtautumiseen luontoon. Lapsena isoäitini hoiti minut ja pikkusiskot isän ollessa ulkotöissä ja äidin vetämässä kansalaisopiston käsityöpiirejä. Myöhemmin huoltosuhde kääntyi luontevasti toisinpäin. Ennen kuin omaishoitajista oli kuultukaan, asui mummu kotona 94-vuotiaaksi ja hänen vanhapoikaveljensä peräti 101 vuoden ikään. Sukutarinoiden ja rakkaiden vanhusten jakaman elämänkokemuksen arvon olen tajunnut täydesti vasta aikuisena.

Kulttuuri, kieli ja sivistys on ollut suvulle aina sydämen asia, mummun siskoista kaikki olivat äidinkielenopettajia. Siitä perua suunnaton rakkaus suomen kieleen, patologinen lukutoukan luonne ja runonlausujan taidot. Harrastus ei ole jäänyt myöhemminkään, pieniä esiintymisiä on silloin tällöin ja kirjoittamiani novelleja on eksynyt myös pöytälaatikon ulkopuolelle, julkaistuiksi ja eri kisoissa palkituiksi asti. Muita harrastuksia löytyy uusia vähän väliä ja joskus jopa luovun joistain vanhoista. Tällä hetkellä pinnalla ovat omakotitalon omistamisen lisäksi jooga, roolipelaaminen, kirjoittaminen, tieteiskulttuuri ja lemmikit: shetlanninlammaskoira Netta ja chinchilla Frisco.

Kun parinkymmenen oppilaan kyläkoulu, yläaste ja lukio oli käytynä, suuntautuivat lukuhalut kuitenkin luonnontieteisiin. Turku houkutteli opiskelupaikkakuntana toki myös siitä syystä, että jo viisitoistakesäisenä tavattu tuleva aviomieheni asui siellä. Korkeakoulutuspakettiini kuuluvat biokemia, kemia, fysiikka, biologia ja viestintä, ja viiden vuoden jälkeen valmistuin kiireen vilkkaa, kun ensimmäinen tosimielessä lähetetty työpaikkahakemus silloisen Leiraksen ympäristönsuojelutehtäviin yllättäen tärppäsikin. 23-vuotiaana iskivät parin kuukauden sisällä valmistuminen, naimisiinmeno ja oikeiden palkkatöiden alku kaikki kerralla. Tämän jälkeen ei tullut työpaikkaa vaihdettua, koska haasteita ja intoa riitti, viimeisimpänä tilaisuus työskennellä maailmanlaajuisen Schering-konsernin pääkonttorissa. Berliinissä kului alkuvuosi 2004 siis kansainvälisissä ympäristönsuojeluhommissa, äärettömän mielenkiintoista.

Vuonna 2006 tuli viimein oikea aika ja mahdollisuus uramuutokseen, vaihdoin ultrapuhtaasta lääketeollisuudesta pikkuiseen ympäristöteknologiayritykseen, joka koettaa poistaa viemäreiden hajuongelmat. Tietty riskinotto vaihdos toki on, mutta myös johdonmukainen jatko ympäristönsuojelutehtävissä lähteä katsomaan ruohonjuuritasolta (ja sen alapuolelta) liiketoimintaa.  Samaan aikaan tein päätöksen myös vaihtoehtoisesta urasuunnitelmasta, eli kunnallispolitiikan harrastamisen sijaan aloin määrätietoisesti rakentaa mahdollisuuksia osallistua valtakunnanpolitiikkaan. Lapsesta saakka olen ollut sitä sorttia, jolle on sanottu, että sitten kun olet kansanedustaja. Seuraan mielenkiinnolla, aukeaako tie eduskuntaan. 

Vuoden 2001 alussa syntyi perheeseemme Aleksi aurinkolapsi, joka kasvattaa vanhempiaan joka päivä. Toistaiseksi kasvatusperiaattemme ovat perin juurin yksinkertaiset: mahdollisimman paljon sylissä, mahdollisimman paljon mukana ja mahdollisimman paljon kirjoja. Sukulaiset, opiskelukaverit ja muut rakkaat ihmiset pitävät turvaverkkoa sopivan kireällä ja tukevat omaa jaksamista. Mieheni on tasaveroinen kumppani tässäkin, hän vietti vauvan kanssa hoitovapaalla puoli vuotta ennen muuttoa Piikkiöön ja ihanan perhepäivähoitajan tapaamista. Ei vanhemmuus ole tietenkään pelkkää juhlaa (se on myös ruusuilla tanssimista), mutta tämän Suuren Seikkailun rinnalla jäävät Robinsonit toiseksi. Marraskuussa 2004 syntyi "kunnallisvaalivauvamme" Ronja ja tämän tosi-TV:n toinen kausi alkoi. Toistaiseksi pienet lapset ovat tuoneet tullessaan vain pieniä suruja ja valtavan ja käsittämättömän määrän onnea ja tarkoitusta elämään.

Mitä ne puhuvat kyläilykulttuurin kuolemisesta? Insinöörimieheni uhkaa asentaa taloomme pyöröoven, niin suuri määrä ihmisiä ravaa siitä jatkuvasti. Minkäs sille mahtaa, että kivoja ja mielenkiintoisia ihmisiä tuppaa kertymään elämään. Vanhat opiskelukaverit perheineen, sukulaiset, harrastusten kautta tai muuten mitä omituisimmilla tavoilla löytyneet uudet ystävät pitävät sydämemme ja kalenterimme täynnä. Ensin kesät kuluivat häitä ja polttareita puuhatessa, nyt kuullaan vauvauutisia. Eräs syy vihreään poliittisuuteeni kumpuaakin tästä ystäväporukastamme, siinä ovat edustettuina kaikki iät, elämäntyylit marginaaleista perinteisiin, sinkut ja lapselliset, eri kansallisuudet, homot, lesbot ja biseksuaalit, uskovat, ateistit ja agnostikot. Mahdotonta olisi siis hyväksyä muuta yhteiskuntamallia kuin moniarvoisen ja suvaitsevaisen, niin moneksi meitä on.

---

---