Poliittiset päämääräni

---

Ajatuksia kuntalaisena

Kun mieheni kanssa pohdimme tulevaa kotikuntaamme, veroäyri ei ratkaissut. Sen sijaan varmistimme etukäteen, löytyisikö vauvaikäiselle pojalle perhepäivähoitopaikkaa. Entä selviäisimmekö yhdellä autolla, eli onko riittävästi bussiliikennettä sekä työaikoina, että turkulaisten autottomien kavereiden tulla iltaisin käymään. Onko mukavia metsämaastoja koiran kanssa ulkoilemiseen? Piikkiöstä löytyi kiva talo ja riittävästi hyviä puolia päätöksen tueksi. Mutta omasta kokemuksesta voin sanoa, että pienet, konkreettiset asiat ratkaisevat, eivät mittavat imagokampanjat.

Piikkiöläisenä olen varsin tuore, muutin tänne perheeni kanssa 2002 vuoden alussa. Minulla ei ole sukusiteitä tai muitakaan juuria Piikkiössä, olipahan vain aiemmin yksi Turun lähiseudun pienistä kunnista. Niinpä en väitä, että tuntisin riittävästi Piikkiön historiaa ja varsinaissuomalainen mentaliteettikin on vielä hakusessa, omat juuureni ovat hämäläis-satakuntalaiselta maaseudulta.

Saman voi sanoa myös toisin päin. Kaltaisiani uusia piikkiöläisiä on paljon muitakin, rakennustyömailla käy työ kiivaammin kuin koskaan. Tältä osin siis tiedän, mistä puhun, oman uuden kotikunnan kanssa ensivaikutelma on tärkeä. Mitä Piikkiö on tehnyt toivottaakseen tervetulleeksi uudet kuntalaiset ja veronmaksajat? Mikä voisi sitoa uudet ihmiset todellisiksi kuntalaisiksi?

• Pari ensimmäistä vuotta ratkaisevat, kokeeko itsensä piikkiöläiseksi vain asuuko vain täällä. Pienetkin kädenojennukset kunnasta ovat tärkeitä.
• Kun kokee itsensä kuntalaiseksi, tulee kauppareissuillekin lähteneeksi oman keskustan suuntaan. Tuttuihin kantaliikkeisiin Turkuun on liiankin helppo lähteä, ellei vaihtoehtoja edes tunne. Niinpä paikalliselle yrittäjälle uudet kuntalaiset ovat kirjaimellisestikin tuhannen taalan mahdollisuus, jota ei kannata hukata.
• Paikallispolitiikan vanhat kaunat ja känät eivät jaksa kiinnostaa. Uusi kuntalainen haluaa tietää, mitä tehdään tulevaisuudessa, eikä kuka teki mitä ja kenelle joskus muinoin.
• Lapset sitovat kotikuntaan ja vähentävät muuttohaluja. Mutta toisaalta lapsilleen haluaa parasta ja vaatimukset kunnallisten palvelujen laatuun kasvavat. Terveyskeskuksen aukioloajat ja koulujen ryhmäkoot alkavat kummasti kiinnostaa.
• Yksinäisyyskin voi uutta asukasta väijyä. Jos naapureita ei luontevasti tapaa eikä harrastusmahdollisuuksia ole, ei uusia juuria synny. Seurauksena on joko henkistä pahoinvointia tai sitten ulkopuolinen olo, sosiaalinen elämä tapahtuu muualla ja kodissa vain asutaan. Tältä pohjalta ei synny kiinnostusta yhteisestä ympäristöstä ja elämän laadusta, saati halua yhteiseen vastuuseen.
• Lapset aistivat vanhempiensa suhtautumisen kotikuntaansa. Jos vanhemmat eivät sitä arvosta, miksi lapsi tai nuori arvostaisi?

Pelkkä uusien tonttien kaavoittaminen ei siis riitä. Myös uuden asukkaan ja kunnan suhde kaipaa rakentamista. Kunnan pitää tarjota "sosiaalinen kunnallistekniikka", jotta uusi asukas voi kiinnittyä kotipaikkaansa.

---

---