VIHREÄN LIITON PERIAATEOHJELMAA VARTEN JÄRJESTETYN ESSEEKILPAILUN JAETTU VOITTO 2005

---

Tieto ja tunne, aito vihreä arvopolitiikka

Teollistuneen länsimaisen ihmisen ihannekuva on rationaalinen, järjen hallitsema ihminen. Kuitenkin ihminen, joka arvelee tekevänsä valinnat aina puhtaan järjen pohjalta, on käytännössä ihminen, joka ei tunnista omia tunteitaan. Tunne vaikuttaa jokaisen ihmisen ratkaisuihin. Ja vielä syvemmin, mikäli näitä tunteita ei tiedosta.

Myös politiikassa tietoa ja järkeä korostetaan ja jopa tunteiden olemassaolon tunnustamista pidetään politiikkaan kuulumattomana, se leimataan. Yksilöiden lailla myös ihmisyhteisö on kuitenkin tunteiden vaikutuksen alainen. Ne näkyvät arvoina ja arvoristiriitoina, jotka pahimmillaan katkaisevat yhteisön toimimiselle välttämättömän keskusteluyhteyden. Liian monen poliitikon huono ratkaisu asiaan on väheksyä arvoja ja pyrkiä niistä näennäisesti eroon, joko kieltämällä ne tai julistamalla omien arvojen ainoaa oikeellisuutta. Yhteiskunnallisesti kumpikaan ei ole toimiva ratkaisu.

Vihreän aatteen ideaali on mielestäni moniarvoisuus ja aito arvopolitiikka. Vihreä aate myöntää ihmisten tunteiden merkityksen ja sen, että yksilöt ovat arvoiltaan erilaisia. Vasta näiden perusasioiden jälkeen voidaan saavuttaa yhteinen arvopohja, se alue, jossa tiedollisista asioista voidaan keskustella ja päättää. Ja sen jälkeen taata kaikkien osapuolien sitoutuminen yhteiseen päätökseen.

Arvopolitiikassa on kuitenkin vaaransa. Kaiken salliva yhteiskunta on anarkistinen. Loputon toisten arvojen kunnioittaminen tukehduttaa päätöksenteon, kaikkeen löytyy aina äänekäs vähemmistö. Ehdottomien ihmisten ei saa antaa pysäyttää vuoropuhelua. Tunteiden korostaminen voi mennä myös ylitse, fakta on fakta eikä sitä voi tunnepohjalta kieltää. Maapalloa ei saa myöntää pannukakuksi, vaikka ajatus jollekulle henki ja elämä olisikin. Arvokeskustelun jälkeen on tultava päätösten ja tekojen aika. Myös kipua tuottavien päätösten.

Vihreän aatteen vahvuutta löytyy kuitenkin, ehkä hiukan yllättäen, myös tiedon puolelta. Tämä ei välttämättä tule aina esille vihreästä liikkeestä puhuttaessa. Vihreä aate on yhteiskunnallisesti kaikkein realistisin aate, äärettömän epämiellyttävien totuuksien vartija. Loputon kasvu ei ole mahdollista. Ilmastonmuutos on tosiasia. Talouskasvu ei ole ihmiskunnan päätavoite. Tulevat sukupolvet eivät voi elää meidän tavallamme. Tuuleen huutamisen uhallakin vihreän liikkeen on uskallettava puhua tosiasioista, yli budjetti-, vaali- ja vuosikausien. Ja haastaa näiden tosiasioiden eteen mahdollisimman paljon muita, mielestään realistisesti ajattelevia päättäjiä. Tuoden pöytään tosiasioita ja ymmärtäen asiassa vaikuttavia tunteita.

Ollakseen uskottava totuuden puhuja vihreän liikkeen on pidettävä huolta imagostaan. Ei itseisarvoisesti vaan entistä paremman kuuluvuuden takia. Arvokeskustelun osaajinahan vihreän aatteen ja sen edustajien ei pitäisi fundamentalistisesti olla tuomitsemassa esimerkiksi uusia teknologioita, vaan pyrkiä rakentavaan vuoropuheluun. Oli kyseessä sitten geeniteknologia, fuusiovoima tai kehittyvä lääketiede. Vastaavasti erilaisen huuhaan pesiytyminen vihreään aatteeseen vie sen uskottavuutta. Faktat ovat faktoja ja ravisteltu vesi ei muista maagisia ominaisuuksia saati vaikuta elimistöön, vaikka valmisteitaan kauppaava homeopaatti niin väittäisikin. Ja vaikka se tuntuisi hyvältä uskoa.

Yksikään poliittinen liike ei ole onnistunut peruuttamaan kehityksen pyörää tai edes pysäyttämään sitä. Mutta vihreällä liikkeellä on kaikki mahdollisuudet olla mukana vaikuttamassa, mihin kehitys vie. Ja hyväksyen tässäkin moniarvoisuuden. Toiset kaipaavat takaisin luontoon, toiset moniarvoiseen kaupunkiyhteisöön. Vihreä liike voi olla rakentamassa näitä molempia ekologisesti kestäviksi malleiksi. Ihmisarvoista elämää varten, meille ja tuleville ihmisille.

---

---